SYK:ssa on vahva leirikouluperinne. 5. luokalla on tapana järjestää kotimaan leirikoulu ja yläasteen lopulla eli 8. tai 9. luokalla tehdään usein leirikoulumatka ulkomaille.
Leirikoulun järjestäminen vaatii pitkäjänteistä suunnittelua. Rahoituksen hankkiminen on täysin vanhempien vastuulla. Näin ollen päätös leirikoulun järjestämisestä on viime kädessä vanhempien, ja se on hyvä tehdä mahdollisimman aikaisin, ala-asteen osalta mielellään 3. luokalla ja yläasteen osalta 6.luokalla. Jos leirikoulu päätetään järjestää, jokaisen vanhempainryhmän keskeinen on tehtävä osaltaan huolehtia leirikoulun suunnittelusta yhdessä opettajan kanssa, varainkeruusta ja tiedottamisesta.
Suosituimmat ala-asteen leirikoulupaikat ovat usein varattuja jo muutama vuosi aikaisemmin, joten varaamiseen on ryhtyä ajoissa. Katso "leirikoululinkkejä".
Yläasteen leirikoulut suuntautuvat yleensä siihen maahan, jonka kieltä on opiskeltu esim. Ranskaan tai Saksaan/saksaa puhuvaan maahan. Lisäksi on käyty mm. Ruotsissa, Islannissa, Lapissa, Ahvenamaalla ja Italiassa.
Leirikouluihin vanhempainryhmät voivat hakea rahallista tukea myös vanhempainyhdistykseltä. Lisätietoja ja leirikouluohjeita jaetaan yhdysvanhemmille syyskuisessa vanhempainraadissa.
Esimerkki viidennen luokan leirikoulusta (5c vuonna 2007). Voit käyttää näitä apuna oman luokkasi leirikoulun järjestelyissä.
Leirikoulutiedote perheisiin.doc
Leirikouluohjelma.doc
Jaatelotehdasvierailu.doc
Kartta jaatelotehtaalle.doc
Yhdeksänsien luokkien vuosikertomuksia 2006-2007, joista löydät asiaa mm. ulkomaan leirikoulujen kohteista, hinnoista ja järjestelyistä.
SYK 9 A toimintakertomus 2006 2007.doc
TOIMINTAKERTOMUS 9B 2006-2007.doc
TOIMINTAKERTOMUS 9c 2006-2007.doc