Opintoretken suunnittelu ja toteutus Tulosta

24.1.2008 

1. Suunnitteluun tarvitaan riittävästi aikaa ja runsaasti tarmoa. Kunnollinen ohjelmasuunnittelu ja riittävien varojen keruu vaativat aikaa. Realistinen toteutusajankohta on noin kahden vuoden päässä siitä päivästä, jona päätös hankkeeseen ryhtymisestä tehtiin. Niin vanhempien kuin oppilaidenkin sekä ainakin yhden opettajan tulee kirjallisesti sitoutua valmisteluihin. Ennakolta tehty yhteistyö on arvo sinänsä. Projektille on nimettävä vastuullinen puheenjohtaja sekä rahastonhoitaja.

2. Opintoretkelle on laadittava toimintasuunnitelma, josta ilmenee mitä, missä ja milloin ryhmä tekee. Myös vapaa-ajan ohjelmointiin on kiinnitettävä huomiota.  Samalla on laadittava lyhyet, selkeät käyttäytymissäännöt. Opintoretkellä olevat edustavat itsensä ohella kouluaan ja ulkomailla oltaessa myös kotimaataan.  Vakava sääntöjen rikkominen merkitsee välitöntä kotiin lähettämistä omalla kustannuksella.

3. Opintoretken rahoitus on hoidettava siten, ettei kukaan joudu jäämään kouluun rahoitusosuuden suuruuden vuoksi. 

4. Opintoretki edellyttää ensisijaisesti kahden opettajan mukanaoloa. Ala-asteella riittää yksi opettaja. Sekä mies- että naisvalvojan mukanaolo on suositeltavaa yläasteella ja lukiossa.  Koulu vastaa opettajan matka- ja mahdollisista majoituskuluista hotellissa, päivärahoista sekä heidän sijaistensa palkkioista.  Mikäli opettaja majoittaa vastavierailulla olevan oppilasryhmän valvojan, tulee tästä aiheutuvat kulut korvata luokan kassasta.

5. Koska opintoretki on merkittävä poikkeama toimintasuunnitelmasta, sille on saatava johtokunnan lupa. Tätä koskeva anomus on jätettävä rehtorille kyseisenä lukuvuonna elokuun aikana.  Anomuksesta (1.) tulee ilmetä retken kohde ja ohjelman suuntaviivat sekä kustannusarvio rahoitussuunnitelmineen.  Yksityiskohtainen ja lopullinen ohjelma (2.) on jätettävä rehtorille kahta kuukautta ennen matkalle lähtöä.

6. Koulun vanhempainyhdistys voi myöntää apurahaa opintoretken kustannuksiin. Vanhempainyhdistyksen hallitukselle osoitettu anomus, vastaava kuin edellisessä kohdassa mainittu anomus (1.), on jätettävä toteuttamislukuvuoden syyskuun loppuun mennessä koulun kansliaan.