Yhdysvanhempitiedote 7.9.2011: Lukukausi on pyörähtänyt kunnolla käyntiin ja alkusyksyn kiireet ovat taas alkaneet. Tässä muutamia SYK:n vanhempaintoiminnan ajankohtaisia asioita. 1. Perusopetuksen vanhempainilta ke 7.9. klo 18.30. Ennen tilaisuuden alkua ja heti yhteisen osuuden jälkeen juhla-aulassa on kahvila, jonka järjestelyistä vastaa 4D. Tervetuloa siis jo hiukan aikaisemmin koululle. Juhlasalissa katsomme aluksi oppilaiden tekemän elokuvan Kengät, kerromme muutamasta ajankohtaisesta asiasta ja sen jälkeen jaamme SYK:n 125-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Vanhempainliiton kunniakirjat SYK:n vanhempaintoiminnan aktiiveille. Sokerina pohjalla kuuntelemme luennoitsijavieraamme Jukka Laajarinteen esityksen aiheesta Vanhemmuus – ei vain tulevaisuutta varten. Toivomme luokkien vanhempien työstävän alustuksen teemoja eteenpäin vuoden aikaan omissa luokissaan. Juhlasalista luokat siirtyvät tavalliseen tapaan opettajien kanssa omiin luokkiinsa tapaamaan opettajaa ja valitsemaan mm. uudet yhdysvanhemmat (kolmannet luokat ovat jo tämän tehneet). Muistakaa ilmoittaa uusien yhdysvanhempien ja Syysmarkkinavastaavan yhteystiedot (nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite) Katriina Kokolle katriina.kokko(at)gmail.com heti kokouksenne jälkeen. Näin Syysmarkkinainfo menee heti oikeille henkilöille. 2. Syysmarkkinat la 24.9. klo 12.00–15.00 Tämä on koulun työpäivä. Rakentaminen alkaa klo 10.00 ja siivous klo 15.00. Ulkona on taas luokkien valitsemia pihapoliiseja pitämässä ajotiet ja muun piha-alueen turvallisina. Olemme tänä vuonna organisoineet markkinoiden valmistelun uudella tavalla. Meillä on markkinatiimi ja käytämme SYK:n sähköisiä kyselytyökaluja valmistelujen tukena. Yhdysvanhemmat saavat kyselyn luokkien suunnitelmista ja toiveista to 8.9. Odotamme vastauksia kyselyyn ma 12.9. mennessä. Yhdysvanhempien yhdyshenkilö on Katriina Kokko. Hän ylläpitää koko vuoden myös yhdysvanhempien yhteystietoja. Muistakaa ilmoittaa sähköpostin tai puhelinnumeron muutoksista Katriinalle katriina.kokko(at)gmail.com. Ohjelman valmistelusta vastaa Malla Linturi. Hän käy läpi aktiviteettinne ja toiveenne ja kertoo tarkemmin järjestelyistä ma 12.9. Vanhempainraadissa ja arpoo vuorot, jos päällekkäisiä ohjelmanumeroita tulee runsaasti. Tarkoitus on, että luokat saavat niin halutessaan edelleen pitää edellisinä vuosina itse kehittelemänsä ohjelmat. Näihin jokaisella on siis etuoikeus. 3. Vanhempainraati ma 12.9. klo 18.00 kirjastossa Rehtori JP Tanska kertoo kouluvuoden alun kuulumiset ja kertaa viime vuonna uusitut leirikouluohjeet. Malla Linturi jakaa Syysmarkkinainfoa ja suorittaa tarvittavat arvonnat. Kaikkia yhdysvanhempia toivotaan paikalle, jos vain mahdollista. Luokasta voi lähettää myös jonkun toisen vanhemman sijaiseksi, jos kumpikaan yhdysvanhemmista ei pääse. 4. Keramiikkataidetta SYK:lle pe 16.9.2011 klo 15.00 SYKVY antoi koululle SYK:n 125-juhlissa vanhempien lahjan. Finlandia-talon juhlassa luovutettiin lahjan pienoismalli ja nyt paljastetaan varsinainen taideteos. Keramiikkataiteilija Kristiina Riskan teos Muistatko paljastetaan koulun ala-aulassa yllä mainittuna aikana. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja muutama lyhyt puhe. Kaikki yhdysvanhemmat ovat tervetulleita paikalle. Kutsuvieraina on myös opettajia, oppilaskunta ja SYKVY:n hallitus. 5. Luokkien toimintakertomukset Viime vuoden vastuuvanhempien toivotaan palauttavan luokkien toimintakertomukset 12.9. mennessä osoitteeseen lauri.leppaaho(at)icmi.fi. Terveisin, SYKVY:n hallitus KM/SYKVY
ENGLISH VERSION OF SYK’s Parents’ Association's WEB PAGES OPENED
"SYK’s Parents’ Association, (SYK:n Vanhempainyhdistys ry), is a registered association, whose goal is to enhance cooperation and communication between the school and homes. We aim to support the students’ experience at SYK and their wellbeing both at school and with school-related activities. All the parents of the students, and all who are in general interested in supporting the school’s activities, are able to (and are encouraged to!) become members of the Parents’ Association..." KM/SYKVY
SYKVY:n ENGLANNINKIELISET SIVUT AVATTU
Kesän kynnyksellä saatiin valmiiksi SYKVY:n englanninkielisten sivujen perustaminen. Valitut osat koko sivustosta on nyt käännetty. Ajatus sivujen toteuttamiseen nousi vanhemmilta. Käännösprojektista vastasivat IB-oppilaat Krista Koskivirta ja Leo Rautonen sekä Lauri Leppäaho SYKVY:stä. Lämpimät kiitokset koko tiimille arvokkaasta työstänne! Vieraile englanninkielisillä sivuillamme! KM/SYKVY
VANHEMPAINYHDISTYKSEN STIPENDIT 4.6.2011Vanhempainyhdistys jakoi kevätjuhlassa 4.6.2011 perinteiset stipendit. Näiden lisäksi jaettiin ensimmäistä kertaa leirikoulustipendit oppilaille, jotka olivat toimineet aktiivisesssa vuorovaikutuksessa esim. vaihtokoulujen oppilaiden ja opettajien kanssa.
Vanhempainyhdistyksen hyvän toverin stipendin saivat Maija Eronen 6a, Janna Juslén 6b, Siina Anttonen 6c, Elli Vainio-Mattila 6d, Pinja Korvenoja 9a, Pauliina Meskanen 9b, Milla Pylvänäinen 9c ja Oliver Kontio 9d. Vanhempainyhdistyksen abiturienteille myöntämän aktiivisen harrastajan stipendin saivat Henry Leikas L8a, Niklas Wasama L8b, Mert Sola L8c, Suvi Uotila L8d ja Ida Martikainen IB2. Vanhempainyhdistyksen stipendin aktiiviselle liikunnanharrastajalle saivat Sanna Jaatela L8b ja Ossi Kuikka L8c. Vanhempainyhdistyksen stipendin aktiiviselle musiikin harrastajalle saivat Maleena Linjama L8c ja Tuomas Tiainen L8d. Vanhempainyhdistyksen stipendin aktiiviselle kuvataiteen harrastajalle saivat Ella Mattila L8c ja Ella Kaira L8d. Vanhempainyhdistyksen myöntämän leirikoulustipendin saivat Essi Savolainen 9a, Patrik Eriksson 9b, Otto Hirvinen 9c ja Matias Sipilä 9d. Vanhempainyhdistys onnittelee stipendien saajia ja toivottaa kaikille koulun oppilaille lämmintä kesää.
KM/SYKVY
Oras-kerhon toimintakertomus 2010-2011Oras-kerho aloitti toimintansa toisella kouluviikolla. Kerho koulutti yhden päätoimittajan, toimitussihteerin, taittajan, valokuvaajan ja useita toimittajia. Kaikilta kolmelta kouluasteelta sekä IB-lukiosta oli osallistujia. Koska painokulut ovat kasvaneet, tehtiin lehtiä syksyllä yksi ja keväällä yksi juhlanumero, joka julkaistiin 125-vuotisjuhlassa Finlandia-talolla. Kerho sai SYKVY:n tukea 1500 euroa, joka käytettiin kokonaisuudessaan painokuluihin. Lisäksi kerho hankki lisärahoitusta ylimääräisiin alumneille jaettaviin juhlanumeroihin. Päätoimittajana oli Ville Majamaa, toimitussihteerinä Daniel Sazonov, taittajana Juulia Kalavainen, valokuvaajana Ida Stenros ja kirjoittavina toimittajina olivat Krista Halttunen, Aino Kuoppa ja Vertti Salmela. Vvanhemmilleja tuhansille alumneille ei voitu tarjota paperilehteä, mutts SYK:n etusivulta löytyy linkki viimeiseen numeroon: http://www.syk.fi/images/tiedostot/oras_nettiversi.pdf Kiitos vanhempainyhdistykselle siitä, että Oras on saanut yhtäjaksoisesti ilmestyä jo 66 vuoden ajan! Väinö Kuukka FM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Yhdistyksen vuosikokous 17.5.2010 valitsi uuden hallituksenKari Mikkelä jatkaa 2-vuotiskauttaan yhdistyksen puheenjohtajana. Hanne Liuksiala, Kaarina Reinikainen, Katariina Lokki, Kristian Kauppinen ja Reijo Viholainen jatkavat omaa 2-vuotiskauttaan. Erovuoroisista jäsenistä Lauri Leppäaho valittiin uudelle 2-vuotiskaudelle ja Jukka Niiranen jatkaa hallituksessa vararehtorin roolissaan. Hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä: Katriina Kokko, Malla Linturi ja Laura Salonen.
Vuosikokous kiitti hallitustyöskentelyn lopettaneita jäseniään Lotta Bryggarea, Anne Aamurusko-Engelvuorea ja Katariina Wirtaa heidän työstään yhdistyksen hyväksi. Tilintarkastajiksi valittiin Ilkka Herranen ja Risto Sormunen. Toimintavuoden 2011-2012 jäsenmaksu on 20€. Toimintakertomus 2010-2011 KM/SYKVY
Löytötavaratori keskiviikkona 18.5. klo 9 - 12 koulun ala-aulassa Vanhempainyhdistys järjestää LÖYTÖTAVARATORIN keskiviikkona 18.5. klo 9 - 12 koulun ala-aulassa. Myytävänä ei ole mitään, mutta toivomme mahdollisimman monen oppilaan löytävän torilta koululle unohtamansa tai siellä kadottamansa tavarat, joita on paljon. Tapahtuman jälkeen kaikki noutamatta jääneet tavarat viedään kierrätykseen, joten kannattaa käydä tarkistamassa toripöydät ja -laatikot aamupävän aikana. HL/SYKVY
Tervetuloa SYK:n juhlagaalaan 10.5.2011 | Vanhemmat, sukulaiset, ystävät, tuttavat: juhlagaalaesitykset SYK:n juhlasalissa tiistaina 10.5.2011 kello 17.30 ja 19.30.
Lippuja (3/5 euroa)saa juhlaesiintyjiltä ja ovelta. Neljäsluokkalaiset esittävät tansseja esitysten välissä noin kello 19.00. TERVETULOA!  125 v logo: Kati Ojala 9a |
8C opintomatkalla Pietarissa 13. – 16.4.2011 Keskiviikkoaamuna Helsingin rautatieasemalle kokoontui innostunut joukko 8c:n venäjän lukijoita. Matka taitettiin uudella Allegro junalla nopeasti ja vaivattomasti, sillä kaikki rajamuodollisuudet hoidettiin junassa. Matkalla oppilaat pelasivat korttia ja myös kertailivat tärkeitä fraaseja venäjäksi. Perille päästyämme menimme tilausbussilla koululle, jossa jokainen tapasi oman isäntäperheen oppilaan ja lähti tämän mukana kotiin viemään tavaroita. Illalla koululle palattiin uudestaan viettämään tutustumisiltaa ”Vetsher znakomstva”. Torstaina koulu alkoi venäjän kielen oppitunnilla, jossa oppilaat pääsivät näyttelemään Pushkinin näytelmän pätkää. Iltapäivällä vierailimme asemuseossa, jossa oli leikkimielinen kilpailu joukkueiden kesken. Illan jokainen vietti perheensä kanssa. Oppilaat kävivät mm. konsertissa, kaupoissa ja tutustumassa nähtävyyksiin. Perjantaina aloitettiin oppitunneilla ja lounaan jälkeen lähdettiin palatsiin, jossa saimme pukea yllemme Keisarin ajan vaatteita ja opettelimme vanhoja tansseja. Iltapäivä ja ilta vietettiin perheiden kanssa ja isäntäperheet veivät oppilaita mm. balettiin ja sirkukseen. Lauantaiaamuna kokoonnuimme koululle ja sanoimme hyvästit isäntäperheille ja lähdimme opastetulle Pietarin kiertoajelulle ja lounaalle venäläiseen ravintolaan. Kiitos vanhempainyhdistykselle, joka tuki matkaa ja kustansi lauantaipäivän ohjelman! Ennen junan lähtöä kävimme vielä ruokakaupassa ostamassa junamatkalle evästä ja tuliaisia kotiin. Näin 8c itse kommentoi matkaansa: ”Matkalla oli kivointa elää paikallista elämää.” ”Matka oli tosi mukava!” ”Se oli kummallista miten rupesi ymmärtämään venäjää paljon enemmän vaan olemalla siellä. Viimeisinä päivinä ymmärsin paljon enemmän venäjää kun esim. ekana päivänä. Koko matka oli ihana, mutta kai se sirkus oli mukavin. Ja tanssit!” ”Opin paljon uusia sanoja ja käyttämään kielitaitoani.” Minna Hongisto-Sorjonen 8C KOKOUSKUTSU Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun Vanhempainyhdistys ry:n vuosikokous pidetään tiistaina 17.5.2011 klo 19.30 alkaen SYK:n kirjastossa, Isonnevantie 8 Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen 9 § mukaiset asiat: - kokouksen avaus
- valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- hyväksytään kokouksen työjärjestys
- esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto edelliseltä toiminta- ja tilivuodelta
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
- vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus
- valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi ja hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa tarkastamaan tulevan toimintakauden hallintoa ja tilejä
- käsitellään sääntömuutosehdotukset
- kokouksen päättäminen
Tervetuloa SYK Vanhempainyhdistys hallitus, 19.4.2011
SYKVY:n KEVÄTKERÄYS: KERHOTOIMINTA TARVITSEE TUKEA!Tänä keväänä keräyksemme teema on koulun kerhotoiminnan tukeminen. SYK:n laajan kerhotoiminnan jatkumisen turvaamiseksi koulu tarvitsee tukea myös vanhemmilta! Kerhotoiminnalla on SYK:ssa erittäin pitkät perinteet ja sitä on haluttu ylläpitää taloudellisesti vaikeinakin aikoina. Koulu on aiemmin saanut tukea kerhonohjaajien palkkioihin Etelä-Suomen lääninhallitukselta koululaisten iltapäivätoimintaan tarkoitettuina avustuksina. Kuluvalle lukuvuodelle tätä toiminta-avustusta lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan ei enää myönnetty. Myös Opetushallituksen koululle kerhotoiminnan kehittämiseen myöntämä valtionavustus on aiempaa pienempi. SYKVY pitää kerho- ja iltapäivätoimintaa erittäin tärkeänä, sillä kerhoissa oppilaat ovat iltapäivisin mukana ohjatussa toiminnassa. Mahdollisuus harrastaa koulussa koulupäivien jälkeen on järkevää myös pitkien koulumatkojen vuoksi. Kerhothan toimivat lukuvuoden aikana säännöllisesti viikoittain tai kerran kahdessa viikossa, ja niitä ohjaavat koulun omat opettajat. Emme halua, että kerhotoimintaa jouduttaisiin supistamaan. Toivomme, että mahdollisimman moni SYK:n oppilaan perhe osallistuisi kerhotoimintaa tukevaan erityiskeräykseen esim. 50 €:n summalla. Muunkin kokoiset lahjoitukset ovat tervetulleita. Kiitämme kaikesta tuesta jo etukäteen! Pyydämme lahjoituksia keräystilille 6.5. 2011 mennessä. Vireä kerhotoiminta tukee lastemme oppimista! Keräystiliti: SYK Vanhempainyhdistys Nordea-Hki-Munkkivuori 129930-90110 Merkitse tilisiirron kohtaan viite numero 2011 Kevätterveisin,
Kari Mikkelä, puheenjohtaja, SYKVY Jukka Niiranen, vararehtori, SYK
KM/SYKVY
Vanhempainraadissa 25.1.2011 kyseltiin rehtorilta
Ajatusten vaihto vanhempien ja koulun välillä oli taas eloisaa. Rehtori Jukka Tanska piti ajankohtaiskatsauksen ja vastaili vanhempia askarruttaviin kysymyksiin. Kysymykset oli kerätty vanhemmilta luokkien yhdysvanhempien ja Wilman kautta. Illan isäntänä toimi Kari Mikkelä vanhempainyhdistyksestä. Rehtorin vastausten kooste on lähetetty yhdysvanhempien kautta muille vanhemmille.
Kiitos kaikille osallistujille!
KM/SYKVY
Opettajien glögit ja jouluarpajaiset 17.12.2009 Perinteiseen tapaan joulukuun viimeisenä täytenä kouluperjantaina vanhempainyhdistys esitti joulutervehdyksensä opettajainhuoneessa, antoi joulukukat koulusihteerille sekä tarjosi opettjille ja henkilökunnalle jouluglögit ja piparit. Samalla arvottiin ja jaettiin perinteisesti opettajien jouluarpajaisten palkinnot. Onnittelut voittajille! KM/SYKVY
LÖYTÖTAVARATORIlla oli tungosta pe 17.12 klo 8.30-12.00 koulun ala-aulassa
Sykkiläiset perheet ovat selvästikin löytäneet Löytötavaratorin! Lukuisat vanhemmat ja oppilaat löysivät jo hukkuneeksi luullut lapaset, sukat, hatut ja muut tavaransa torilta. Löytäjä tehneiden toinen toistaan iloisemmat ilmeet pitivät myös järjestäjät onnellisina.
Tilaisuuden organisoivat SYKVY:ssä Anne Aamurusko-Engelvuori ja Hanne Liuksiala. KM/SYKVY
Joululahjavinkki: SYK:n joululevy "Joulu tullut on"!Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun musiikkitoiminnan kannatusyhdistys ry julkaisi joululauluista koostuvan CD-levyn jouluksi 2009. Levyjä on vielä saatavilla. Levylle ovat osallistuneet kaikki SYK:n toimivat kuorot ja orkesteri sekä SYK:n musiikkiopisto. Levy on äänitetty SYK:n juhlasalissa tammikuussa 2009.
Joululevyjä voi ostaa maksamalla 16 € levyltä SYK:n musiikkitoiminnan kannatusyhdistys ry:n tilille 102250-80656 ja kirjoittamalla viestikohtaan: SYK joululevy (x kpl).
Levyt voi noutaa opettajanhuoneesta tulostettua kuittia vastaan Susanna Joutkoskelta (040-751 2169), Juha Haapaniemeltä tai Katariina Lokilta. Kurkista tästä mitä lauluja levyltä löytyy. KM/SYKVY
Aurinko paistoi ja ihmiset viihtyivät Syysmarkkinoilla
Syysmarkkinat 2010 sujuivat jälleen kerran loistavasti upeassa aurinkoisessa syyspäivässä. Lauantai 2.10 oli myös perusopetuksen koulupäivä, joten kaikki oppilaat olivat jo paikalla markkinoiden avauduttua klo 12.00. Lähes kaikki luokat olivat mukana. Autoton sisäpiha antoi mahdollisuuden erilaisiin peleihin, kilpailuihin ja leikkeihin pihalla ja hiekkakentällä. Sieltä löytyi myös suosittu pomppulinna ja ”amerikkalaisen isoisän” itse valmistamat puujalat, joita sai kokeilla:-) Sisääntulon mahtavat kulinaariset tuoksut ihastuttivat ja kaikki ruoka menikin hyvin kaupaksi jo ennen markkinoiden virallista loppumisaikaa. Sisätiloissakin riitti vilskettä, mutta toisaalta pieni ahtaus kuuluu myös markkinatunnelmaan. Kaksi luokkaa piti konsertit omissa luokissaan. ”Pihapoliisit” oli kaikilta luokilta valittu etukäteen valvomaan ja rajoittamaan autojen parkkeeraamista ja määrää koulun pihalla. Tämä onnistuikin nyt ensimmäistä kertaa näin toteutettuna täydellisesti. SYKKI-koris esittäytyi Syysmarkkinoilla pelaamalla urheilutalossa hienoja ja menestyksellisiä kotipelejä koko iltapäivän. Kiitos kaikille aktiivisille vanhemmille! Ilman teitä tämä ei olisi onnistunut:-) Anne Aamurusko-Engelvuori SYK:n Vanhempainyhdistys, Markkinakoordinaattori AA-E/SYKVY
Vanhempainraadissa 13.9.2010 keskusteltiin leirikouluista
Vastavalitut yhdysvanhemmat aloittivat perinteisesti yhteisen lukuvuotensa Vanhempainraadissa. Rehtori Jukka Tanskan ajankohtaiskatsausta kuunteli reilut 30 yhdysvanhempaa. Alla muutamia 9-luokkia koskevia poimintoja esityksestä:  
"Leirikoulu (opintoretki) on oppimistapahtuma, jonka tavoitteena on 5-luokilla luokan yhteishengen luominen ja 9-luokilla puolestaan kieliopintojen motivoiminen." "9-luokan opintoretki suuntautuu yleensä ulkomaille, luokan tai kieliryhmän A-kielen tai B1-kielen kohdemaahan." Kyseessä on yleensä oppilasvaihto ulkomaalaisen koulun kanssa. Suomalaiset järjestävät ulkomaalaisille vierailleen ohjelman Suomessa ja vastavuoroisesti suomalaisille järjestetään ohjelma kohdekielisessä maassa. Luokat keräävät rahaa näitä opintoretkiä varten ja näistä kerätyistä varoista maksetaan nuorten matkakulut kohdemaahan ja Suomen päässä leirikouluohjelman järjestäminen Oppilaat asuvat leirikoulun aikana mahdollisuuksien mukaan perheissä - jos tätä mahdollisuutta ei ole, niin majoitus on retkeilymajassa tai hotellissa." Tässä koko Jukka Tanskan esitys PDF:nä. Jukan esityksen jälkeen käytiin vilkas keskustelu SYK:n uudistuneista opintokäynti- ja opintoretkikäytännöistä ja esitettiin leirikoulutoimintaan liittyviä toiveita SYKVY:lle.
SYKVYn verkkosivuille päivitetään uudistunut ohjeistus ja kerätään ajankohtaisia esimerkkejä hyvistä käytännöistä.
Kari Mikkelä kertoi SYKVY:n tulevasta toiminnasta ja erityisesti vanhempien työelämäyhteyksien hyödyntämisen hankkeesta, joka konkretisoituu ensi kevään TET-jakson aikana.
Katariina Wirta kokoaa yhdysvanhemmille muistion raadin esityksistä ja keskusteluista.
KM/SYKVY
"Oppilaan arviointi" perusopetuksen vanhempainillan 7.9.2010 teemana
Voimakas puheensorina valtasi täyden juhlasalin kun vanhempainilta alkoi vierekkäin istuneiden vanhempien kättelyillä. Vanhemmat kertoivat molemmille vierustovereilleen omien lastensa koulunkäynnistä.
Illan teemana oli oppilaan arviointi. Koulun edustajat puhuivat vararehtori Jukka Niirasen johdolla mm. "oppilaan arvioinnista perusopetuksen opetussuunnitelmassa", "työskentelyn arvioinnista ja itsearvioinnista", "käyttäytymisen arvioinnista" ja "päättöarvioinnista luokilla 7.-9." Tässä vararehtorin ja opettajien esitykset koottuna: PERUSOPETUKSEN VANHEMPAINILTA 070910.pdf Esitysten jälkeen vanhemmat kyselivät tarkentavia kysymyksiä arvionnista ja sen käytännön toteutuksesta mitä seurasi vilkas ja rakentava dialogi vanhempien ja koulun edustajien välillä.
Tilaisuuden lopuksi SYKVY:n pj Kari Mikkelä ja verkkovastaava Lauri Leppäaho muistuttivat ajankohtaisista SYKVY:n asioista. Juhlasalista vanhemmat siirtyivät omiin luokkiinsa, joissa käytiin läpi tulevaa lukuvuotta opettajien kanssa ja sovittiin uusista yhdysvanhemmista. Kiitos kaikille vanhemmille aktiivisesta ja lämpimästä osallistumisesta! KM/SYKVY
SYK:n Syysmarkkinat 2.10.2010 klo 12-15Perinteiset Syysmarkkinat järjestetään lauantaina 2.10.2010 klo 12 - 15 koululla. Aamupäivä (10-13) on peruopetusluokilla koulutyötä. Luokkien ilmoittautuminen Syysmarkkinoille Anne Aamurusko-Engelvuorelle ti 14.9 alkaen. Luokkien yhdysvanhempien sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot koottava mahdollisimman pian (lähetetään Annelle), kuitenkin viimeistään heti perusopetusluokkien vanhempainillan (7.9.2010) jälkeen. SYKVY:n maksamiin ilmoituksiin tiedot omista erikoisuuksistanne to 23.9 klo 9.00 mennessä. Ilmoitus menee painoon 23.9 klo 11.00. Toivomukset markkinapaikan/myyntipöydän sijainnista (etenkin ulkopaikat) sekä luokkien myyntipöydissä tarjottavat (tapahtumat, myytävät tuotteet jne.) on ilmoitettava viimeistään su 26.9.2010. HUOM! Kaikki tarjonta on ilmoitettava! Luokkien myyntipaikat ilmoitetaan markkinaviikon alussa yhdysvanhemmille. ”PAIKKAKARTTA” kaikkien luokkien myyntipaikosta ja PIHAVALVONTAVUOROLISTA löytyvät myyjäispäivänä pääoven sisäpuolella seinältä Vanhempainyhdistyksen ”info-pisteestä”. Ala-aulassa ja juhla-aulassa on myös seiniin kiinnitettyjä A4-opasteita, näin löytyy luokan oma myyntipaikka. Tässä koko markkinainfopaketti 2010
Terveisin, Anne Aamurusko-Engelvuori AA-E/SYKVY
Kevätkeräys tuotti yli 8.000 euroa. Kiitos kaikille lahjoittajille!Keräyksemme teema oli oppilaiden kansainvälisyyden tukeminen. Tulemme osoittamaan keräystuotot mm. kieltenopetuksen, ulkomaille suuntautuvien leirikoulujen, opintomatkojen ja muun kansainvälisen toiminnan tukemiseen.
Vanhempainyhdistys jakoi stipendit kevätjuhlissa Vanhempainyhdistys jakaa keväisin stipendejä oppilaille. Vuoden 2010 stipendit: Hyvän toverin stipendin (50€) saivat Leo Cantell 6a, Susa Saarinen 6b, Niilo Aro 6c ja Emilia Lindgren 6d sekä Tommi Pohjalainen 9a, Henrik Talsi 9b, Klaus Klemetti 9c ja Kaarle Kannisto 9d. Abiturienttien aktiivisen harrastajan stipendin (100 €) saivat Eero Aakala L7a, Tuomo Laine L7b, Eeva Mattila L7c, Pekka Vartiainen L7d ja Anna Niskanen IB2. Abiturienttien stipendin (100 €) aktiiviselle liikunnanharrastajalle saivat Antti Leskinen L7b ja Aino-Maria Pöyhiä L7b. Abiturienttien stipendin (100 €) aktiiviselle musiikin harrastajalle saivat Henrik Pitkänen L7b ja Jette Sörensen IB2. Abiturienttien stipendin (100 €) aktiiviselle kuvataiteenharrastajalle saivat Heidi Kantola L7B ja Elina Rowland L7c. Onnittelut kaikille stipendin saaneille:-) KM/SYKVY
Keräämme varoja kansainväliselle toiminnalle!
Hyvät SYK:n oppilaiden vanhemmat ja opettajat. Lämmintä kesää kaikkiin koteihin! Koulun vanhempainyhdistys järjestää keväisin erityiskeräyksen kulloinkin ajankohtaista SYK-hanketta varten. Tänä keväänä keräyksemme teemana on oppilaiden kansainvälisyyden tukeminen. Tämä tarkoittaa mm. kieltenopetuksen, ulkomaille suuntautuvien leirikoulujen, opintomatkojen ja monen muun kansainvälisen hankkeen tukea. Toivomme, että mahdollisimman moni Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun oppilaan perhe osallistuisi erityiskeräykseen esim. 45 €:n summalla. Muunkin kokoiset lahjoitukset ovat tervetulleita. Kiitämme kaikesta tuesta jo etukäteen! Pyydämme lahjoituksia keräystilille 24.6. 2010 mennessä. Lastemme tulevaisuus on kansainvälinen! Keräystiliti: SYK Vanhempainyhdistys Nordea-Hki-Munkkivuori 129930-90110 Merkitse tilisiirron kohtaan viitenumero 1999 Kevätterveisin Kari Mikkelä KM/SYKVY
Lotta Bryggare ja Raini Sipilä kukitettiin Flooranpäivän tapahtumassa 12.5.SYKVY järjesti 12.5. ensimmäisen perinteisen opettajien Flooranpäivän tapahtuman. Helatorstain takia tilaisuus järjestettiin jo edellisenä päivänä eli suomalaisuuden päivänä, joka sopi kuitenkin hyvin SYK:n henkeen. Koko Suomi liputti päivän kunniaksi.
Tilaisuudella yhdistys halusi kiittää SYK:n opettaja- ja muuta henkilökuntaa kuluneesta lukuvuodesta ja tarjosi kevään kunniaksi kaikille simaa ja pikkumakeaa. Tapahtuma antoi myös opettajille ja vanhemmille mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia kuluneen kouluvuoden tapahtumista. SYKVY aloitti uuden perinteen kukittamalla kaksi aktiivisesti yhdistyksen hallituksessa toiminutta opettajaa, Lotta Bryggaren ja Raini Sipilän. Kiitokset heille hyvästä yhteistyöstä välitti vanhempien puolesta Katariina Wirta.
KM/SYKVY
Yhdistyksen vuosikokous 10.5.2010 valitsi uuden hallituksen
Kari Mikkelä valittiin uudeksi 2-vuotiskaudeksi yhdistyksen puheenjohtajaksi. Hallitukseen valittiin viisi uutta jäsentä: Katariina Lokki, Nina Knorn, Hanne Liuksiala, Kaarina Reinikainen ja Reijo Viholainen.
Erovuoroisista jäsenistä Anne Aamurusko-Engelvuori, Lotta Bryggare ja Kristian Kauppinen valittiin uudelle 2-vuotiskaudelle. Katariina Wirta, Lauri Leppäaho ja Jukka Niiranen jatkavat omaa 2-vuotiskauttaan.
Vuosikokous kiitti hallitustyöskentelyn lopettaneita jäseniään Ilkka Herrasta, Raija Leskistä, Johanna Krabbea ja Raini Sipilää heidän työstään yhdistyksen hyväksi.
Tilintarkastajiksi valittiin Ilkka Herranen ja Risto Sormunen. Toimintavuoden 2010-2011 jäsenmaksu on 20€. Toimintakertomus 2009-2010
KM/SYKVY
|